Kodin Kuvalehti 11.5.2006

Teksti Minna Takkunen

Psykologille nettiin

Internetin kautta saatavat psykoterapiapalvelut kehittyvät maailmalla. Erityisesti ujot ja kiireiset ihmiset ovat ottaneet verkkoterapian omakseen. Palvelu on tulossa Suomeenkin. Onko siinä riskejä?

Internet lyhentää välimatkoja myös mielenterveyspalveluissa. Puhelimitse ja kirjoittamalla voi saada apua monenlaisiin ongelmiin, ja asioiden käsitteleminen on joillekin etänä jopa helpompaa.

- On ihmisiä, jotka kokevat että on luonnollisempaa hakea apua netin kautta. Tämä on paradoksi, jonka arvioin olevan ajan myötä yhä enemmän totta, psykologi
Timo Tapola Ulkopsykologit-yrityksestä toteaa.

Kriisityöntekijä
Marika Ketola Suomen Mielenterveysseuran Sos-keskuksesta kertoo, että toistaiseksi verkkoa hyödynnetään Suomessa lähinnä keskustelu- ja konsultointitarkoituksiin.

- Yleensä Internetissä apua hakevat ohjataan kuitenkin kasvokkain ammattilaisen kanssa tapahtuvaan kohtaamiseen.

- Englannissa on arvioitu, että tarve on jopa satakertainen siihen nähden, kuinka paljon terapiaa on toistaiseksi tarjolla, Ketola mainitsee.

Tarve on ilmeisen suuri myös Suomessa. Keskustelu verkossa on vilkasta ja esimerkiksi keskustelua ylläpitävän
tukiasema.net:insivuilla kerrotaan vapaaehtoisvoimin hoidetun kysymyspalstan sulkemisesta viestien ylivoimaisen tulvan vuoksi.


Ajan, paikan ja liikkumisen rajoitukset katoavat

Verkkoterapiaa on ruvettu kehittelemään kymmenisen vuotta sitten sellaisissa maissa, joissa välimatkat voivat vaikeuttaa ammattiauttajan luokse pääsemistä. Kanadassa, Yhdysvalloissa ja Australiassa on useita vakiintuneita verkkoterapiamuotoja. Mielenterveyden ammattilaisia myös koulutetaan Internetissä verkkoympäristössä toimimiseen. Kansainvälisistä toimintastandardeista käydään keskustelua.

Verkkoterapia sopii erityisesti niille, jotka käsittelevät asioita mielellään kirjoittamalla. Jo pelkkä kirjoittaminen ennen kuin on saanut palautetta terapeutilta voi auttaa asioiden hahmottamisessa.

Verkkoterapian kiistaton etu on se, että ajan ja paikan rajoitukset poistuvat: asiakas pääsee yhteyteen terapeutin kanssa mistä vain ja hänelle soveltuvaan aikaan. Tämä on eduksi esimerkiksi hankalien yhteyksien päässä asuville, kiireisille ja liikuntaesteisille.

Myös henkiset esteet kuten ujous tai ahdistuneisuus voivat nostaa rimaa perinteiselle psykologille hakeutumisessa. Kynnys kääntyä ammattiauttajan puoleen madaltuu etäterapiassa myös sikäli, että netissä tai puhelimitse voi asioista puhua anonyymisti, eikä leimaantumisen pelkoa ole.

- Lisäksi verkossa toimiminen siirtää mielestäni valtaa, eli konsultaatiotilanteen hallintaa, psykologilta asiakkaalle. Ja se on hyvä, sillä vanhanaikainen malli jossa psykologi on
se “norsunluutornissa istuva ja aina oikeassa oleva hyvä ihminen” on karikatyyri joka kuuluu historiaan, Ulkopsykologien toimitusjohtaja, psykologi
Timo Kojonen sanoo.

Joskus on tärkeintä, että edes joku kuuntelee

Verkkokriisikeskus Tukinetin toimintaa rahoittaa Raha-automaattiyhdistys. Tukinetissä toimii auttamis- ja tukipalvelujen hakemisto, keskusteluryhmiä erilaisista aiheista sekä maksuton Net-tuki -palvelu, jonka välityksellä voi saada yksityisen, luottamuksellisen ja haluttaessa myös nimettömän yhteyden kriisikeskuksen koulutettuihin tukihenkilöihin ja ammattiauttajiin.

Net-tuki palvelussa on reaaliaikainen päivystys kahtena päivänä viikossa. Net-tukeen voi myös jättää viestin, johon pyritään vastaamaan mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään viiden päivän sisällä. Tämän jälkeen dialogi jatkuu saman tukihenkilön kanssa tarpeen mukaan, keskimäärin neljä kertaa. Palvelun käyttäminen vaatii anonyymin rekisteröitymisen. - Kasvavat kävijämäärät liikkuvat Tukinetissä jo sadoissatuhansissa, Tukinetin verkkoyhteyshenkilö
Kari Kandell kertoo.

Vaikka Kandell kuvailee verkkotukea täydentäväksi palveluksi, palaute osoittaa, kuinka ratkaisevaksi Tukinet koetaan. - Tärkeintä Tukinetin asiakkaille on usein se, että joku ylipäätään kuuntelee juuri heidän huoliaan. Tuntuu huimalta kuulla, kuinka asiakas kommentoi, että ilman verkkopalvelua hän ei olisi välttämättä ollut seuraavana päivänä hengissä.

Ulkopsykologeilla on asiakkaita ympäri maailmaa

- Ulkopsykologien palvelut keskittyvät ns. yleispsykologiaan, eli tavallisten psykologisten tilanteiden kuten esimerkiksi masennuksen, ahdistuksen ja stressin psykologisessa käsittelyyn. Toinen ydinalue ovat kysymykset, jotka liittyvät kulttuurierojen käsittelyyn, maastamuuttoon, elämänmuutoksiin ja muihin elämän murrosvaiheisiin, Kojonen kertoo.

Ulkopsykologit tavoittavatkin juuri ulkosuomalaisia, jotka ovat tottuneet verkossa asioimiseen. Konsultointi tapahtuu asiakkaan valinnan mukaisesti joko sähköpostilla tai keskusteluna psykologin kanssa, ns. live-konsultaationa: joko puheluna, kuvallisena video-puheluna tai chatin avulla.

Nordic Helpline toivoo tavoittavansa työikäisiä

Psykiatrian erikoislääkäri
Ben Furmanin johtama palvelu osoitteessa www.terapiaa.fi tarjoaa ammattimaista psykoterapiaa, neuvontaa ja kriisiapua puhelimitse. Furmanin johdolla palveluita tuottavan Nordic Helplinen toimitusjohtaja Ville Öhman kertoo osoitteen verkkoterapiapalvelun olevan kehitteillä.

- Verkkopalvelun idea sai alkunsa, kun keskustelin Ben Furmanin kanssa työterveyshuollon tilasta. Työikäisten ryhmä ei ole perinteisesti ollut psykoterapian piirissä, ja toisaalta ennaltaehkäisevää hoitoa ei tunnu olevan riittävästi. Tai mikäli palveluita on, vaikuttaa siltä että niitä ei aina käytetä, Öhman sanoo.

Niinpä Nordic Helpline toivoo tavoittavansa erityisesti työikäisiä, vaikka verkon kautta tarjottavat palvelut on suunnattu kaikille. Yritys tekee palvelusopimuksia myös kuntien ja yritysten kanssa. - Sopimusasiakkuuksissa tyypillinen hoitosuhde kestää yhteensä parisen tuntia.

Ei akuutteihin tapauksiin

On tärkeää muistaa, että verkko- ja puhelintuki ei sovellu akuuttia hoitoa edellyttäviin tapauksiin. - Mikäli asiakkaalla on itsemurha-ajatuksia tai selkeästi lääkitystä vaativa sairaus, terapeutti ohjaa hänet eteenpäin sopivalle ammattilaiselle, Furman sanoo.

Myös Ulkopsykologien toimitusjohtaja, psykologi
Timo Kojonen painottaa, että etäkonsultointi ei sovellu akuutteihin hätätapauksiin, joissa oma tai toisen terveys on vaarassa. - Tällaisia tilanteita voivat olla ovat esimerkiksi itsemurhan yrittäminen, toisen ihmisen vahingoittamisaikomus tai vakava mielenterveyden häiriö, esim. skitsofrenia.

Kojonen ja Furman toteavat riskien olevan saman tyyppisiä kuin perinteisissä psykologipalveluissa.

- Riskeistä voin sanoa sen verran, että jos psykologi tietää mitkä tapaukset kuuluvat hänen kompetenssinsa piiriin, ja mitkä eivät, asiakastyön riski on kontrolloitu. Asiakkaan kannalta minkä tahansa palvelun riski on tietysti aina olemassa: on taloudellinen riski koska palvelu maksaa; on henkinen riski koska palvelun tarjoaja esittää oman mielipiteensä asiakkaan ongelmasta, Kojonen summaa.

Nettipalvelut vaativat totuttelua

- Perinteistä tapaamiseen perustuvaa psykoterapiaa voidaan myös yhdistää puhelinterapiaan. Jos potilas on erityisen hiljainen, puhelinterapiasta ei välttämättä ole hyötyä. Tällöin esimerkiksi hypnoterapia tai nyt nousussa oleva tarinaterapia voivat tulla kyseeseen, Furman sanoo.

Verkkopsykologiapalvelut vaativat vielä totuttautumista ja toisaalta alan kehittämistä. Öhman sanoo, että terveydenhuollon lainsäädäntö ja esim. KELA:n kanssa sovittavat korvaavuusasiat edellyttävät muutoksia. KELA:ssa on jo verkon palvelumuodoista keskusteleva työryhmä.

- Nettipalvelujen käyttämiseen pitää kouluttautua, siten että asiakkaan ja psykologin välinen etäisyys vähitellen katoaa. Kun alkaa tehda puhelintyötä, aluksi voi tuntua hassulta asioida sellaisen ihmisen kanssa joka ei ole samassa huoneessa. Vähitellen kuitenkin käy niin että koettu etäisyys alkaa kadota, eli kun puhelin tulee instrumenttina tutuksi, työ puhelimen välityksellä on luontevaa ja tehokasta, Kojonen muotoilee.



Mielenterveystietoa ja keskustelua netissä
www.tukinet.net: keskusteluryhmiä sekä maksutonta, yksityistä keskustelutukea
www.tukiasema.net: keskusteluryhmiä ja asiatietoa

Maksullisia palveluja
www.nettipsykologi.com: neuvontaa mm. tunne-elämän, parisuhteen, unihäiriöiden ja masennuksen kohtaamisessa
www.ulkopsykologit.fi: neuvontaa mm. masennuksen, stressin ja elämänmuutosten käsittelemisessä
www.terapiaa.fi: psykiatrian erikoislääkäri Ben Furmanin johtama palvelu, joka tarjoaa psykoterapiaa, neuvontaa ja kriisiapua puhelimitse. Osoitteen verkkoterapiapalvelut ovat kehitteillä.
www.psyyke.fi: kysymys-vastaus -palvelu mm. masennusta, ahdistusta, ADHD:tä, muistivaikeuksia, stressiä, uupumusta tai oppimisvaikeuksia koskevissa asioissa.
www.verkkoklinikka.fi: psykologi Riikka Toivasen kysymyspalsta, keskittynyt raskaus- ja synnytyspsykologiaan.

Terapia internetissä soveltuu seuraavien ongelmien käsittelemiseen
- Masennus ja uupumus
- Ahdistus ja pelot
- Päihde- ja riippuvuusongelmat
- Lasten ja nuorten ongelmat
- Parisuhdeongelmat
- Elämänkriisit ja traumaattiset kokemukset
- Työelämän ongelmat

Verkkotuen edut
- Sijaintiin ja liikkumiseen liittyvien rajoitusten katoaminen: ei edellytä siirtymistä paikasta toiseen
- Ajankäytön joustavuus: sopii kenen tahansa aikatauluun
- Edullisempaa kuin perinteinen terapia (alk. 20 euroa/viesti)
- Matala kynnys avun hakemisessa: ei leimaantumisen pelkoa
- Vaikeista asioista voi olla helpompaa kirjoittaa
- Terapiasession voi säilyttää: keskustelun voi tulostaa ja sen sisältöä voi palata tutkimaan myöhemmin
- Joustavaa myös silloin, kun haluaa vaihtaa psykologia: vaihtoehdot eivät ole sidottuja tiettyyn paikkaan.

Haitat
- ei sovi akuutteihin tapauksiin
- ei sovellu lääkitystä vaativien asiakkaiden tarpeiden arvioimiseen
- verkosta saatava tuki ei korvaa diagnosointia

Tarkista nämä verkossa asioidessasi
- palvelun sisältö: tarkista laatu ja sopivuus
- palvelun tarjoajan koulutus tai muu pätevyys
- hintojen kohtuullisuus
- maksutavan luotettavuus
- onko palvelun tarjoaja viranomaisrekisterissä. Yrityksen laillisuuden voi tarkistaa osoitteessa www.kaupparekisteri.fi naputtelemalla ytj-tietopalvelulinkin hakusanakohtaan yrityksen tai henkilön koko nimi tai pelkkä sukunimi
- minkä lainsäädännön puitteissa toimitaan
- onko yhteystieto esillä? Toimiiko se?

Ole varovainen
- verkkoviidakossa saattaa vilistää “terapeutti”-nimikkeellä esiintyviä epäpäteviä toimijoita
- jos et ole varma palvelun tarjoajan laillisuudesta tai asianmukaiset tiedot hänestä eivät ole helposti saatavilla, hae tukea muualta
- älä koskaan lähetä luottokortin numeroa sähköpostitse

Maksutavat
- maksun voi suorittaa palveluntarjoajan pankkitilille pankkisiirrolla tai verkkopankin kautta. Puhelinterapiassa maksu ohjautuu puhelinlaskuun.



Turkoosi Courier